Asiakastarina - Jutex

Logistics Solutions Jutex

Jutex

Jutex on kattava ohutlevy- ja teräslankatuotteiden toimittaja, jolla on 14 työntekijää Hillerstorpissa, Ruotsissa. Tuotteet, kuten erilaiset kierrätysratkaisut ja myymälänäytöt, valmistetaan nykyaikaisessa ja tehokkaassa tuotantoympäristössä.

En uskonut, että Bufabin kaltainen suuri globaali yritys voisi olla niin hyvä ratkaisu meille.

Emil Kronholm, Jutex AB:n toimitusjohtaja ja osaomistaja

Yhteistyömme

Kaikki alkoi puristusruuvista. Jutexin tuotantomäärä kasvoi ja he tarvitsivat viikossa 20 000 erikoisruuvia uuteen tuotteeseen, mutta tarjolla oli vain mahdottomia toimitusaikoja. Bufab lennätti Iso-Britanniasta tarvittavan volyymin, joka ratkaisi akuutin ongelman, ennen kuin löydettiin toimiva pitkän aikavälin ratkaisu. Tuotanto saatiin käynnistymään parissa päivässä.

Haaste

Jutexin kasvu aiheutti myös muita ongelmia. Kun viimeinen komponenttilaatikko otettiin käyttöön, lisätilaus periaatteessa tehtiin, mutta asia ei aina hoitunut. Joskus samaa kiinnikettä säilytettiin ja käytettiin useissa paikoissa,
ja pulaa saattoi esiintyä silloinkin, kun meillä oli volyymeja jossain toisessa käyttöpaikassa.

Ei ollut enää kätevää tilata silloin tällöin, vain akuuttiin tarpeeseen. Se, mikä oli tuntunut nopealta ja helpolta, aiheuttikin ongelmia useita kertoja kuukaudessa. Meillä oli tuotantolinjapysähdyksien johdosta korkeita tarpeettomia kustannuksia.

Ratkaisu

Kun Bufab ratkaisi puristusruuvin tarpeen, he osoittivat kiinnostuksensa toimittaa meille muitakin kiinnikkeitä. Luulimme edelleen, että he olisivat olleet liian isoja meille, mutta he eivät antaneet periksi. Yrityksemme sijaitsevat lähellä toisiaan, ja muutaman keskustelun jälkeen sovimme vierailevamme Bufabin Värnamon toimipisteessä, Ruotsissa.

Olimme positiivisesti yllättyneitä Bufabin ratkaisujen tuottamasta tehokkuudesta sekä pienille että suurille asiakkaille. Kun meille esiteltiin ehdotettua RFID-matto  logistiikkaratkaisua, tuotantopäällikkömme silmät loistivat. Meille tulee sellainen!

Tulokset

Bufab asensi kolme hylly-yksikköä, joista yhden päällä on RFID-matto. Kun täyttölaatikko on tyhjä, se asetetaan RFID-matolle. Tilaus tapahtuu automaattisesti, ja tuotteen käyttöä voidaan jatkaa, ottamalla sitä toisesta täyttölaatikosta.

Ratkaisu on yksinkertainen ja se vähentää hallinnollista työtä. Lisäksi toistuvien tuotepuutteiden ongelma on kadonnut. Nykyään Bufab ei toimita vain kaikkia kiinnikkeitä, vaan myös muita piirustuksenmukaisia tuotteita. Olemme todella tyytyväisiä!

Samankaltaiset asiakastapaukset